Luonnon huvipuistossa

Purot virtaavat minkä kerkeävät. Olin pojan kanssa metsässä kahdestaan ja tongimme puroja kepeillä, jotta vesi pääsisi vapaasti virtaamaan. "Patoluukut auki!" ja luminen sohjo lähti kulkemaan vauhdilla.

Lapsi viihtyi, mutta ei kyllä äidilläkään ollut kiire pois. Muistan elävästi, miten hauskaa tuo homma oli lapsena eikä se ilo ollut kadonnut mihinkään vieläkään! 

"Isä ei kyllä antais tehdä tällaista", sanoi poika. En tiedä mistä sellainen tuli mieleen, yleensähän se menee niin, että kaikkea äitiä hirvittävää tehdään isän kanssa.

Yritin vannottaa muutamaan otteeseen, että tällaista ei saa sitten tehdä yksin vaan ainoastaan äitin kanssa, vastauksena oli "Ja isän" :)

Ilma oli keväisen lämmin ja ennen metsäreissua käytiin lasten kanssa pellolla kiikaroimassa lintuja ja leikkimässä pelto-ojien pientareella. Lapset tunnistavat kuovin äänestä ja nähdessään ilmeisestikin nokasta. Ruskosuohaukka nähtiin ihan silmällä katsoen, samoin töyhtöhyypät. Onneksi meillä ei vaadita vielä metsää tai peltoa kummempaa huvipuistoa!

Aurinkoista alkuviikkoa!

Taimikon aarteet

Tänään vietiin pikkutyttö hoitoon mummulle ja lähdettiin kolmistaan mökille. Mökkinaapurimme tuli kertomaan, että viereisessä taimikossa on puolukoita punaisenaan! Lähdin pojan kanssa "pikaisesti katsomaan" mättäitä ja kahden tunnin saalis oli noin 30 litraa puolukkaa!! Taimikko oli punaisenaan puolukoita ja pelkästään kannon nokassa istuessa olisi saanut poimurin hetkessä täyteen :)

 Eilisen puolukkareissulta saatiin reilut 10 litraa, tosin paikka oli paljon huonompi kuin tämänpäiväinen. Vielä tekisi mieli mennä poimimaan tuolta, ei millään raskisi jättää noin hirmuisia määriä marjoja metsään ja talvella se vasta onkin palkitsevaa, kun saa hakea puolukoita pakastimesta :)

Sienet

En tiedä sienistä mitään, en tunnista kuin kantarellin, korva- ja kärpässienen sekä kaupan vihannesosastolla herkkusienen... Ostin kerran ohikulkiessa Kärsämäen kirpputorilta sienikirjankin, että oppisin niistä jotain. Siltikään en uskalla poimia sieniä, koska pelkään myrkyttäväni koko perheen :D

Pitäisi varmaan mennä sienimetsään jonkun ekspertin kanssa, joka osaisi opettaa edes yhden turvallisen lajikkeen!

Pitkästä aikaa...

Olipas vierähtänyt aikaa edellisestä kirjoittelusta! Ihme, että minulla oli vielä lukijoita listalla :) 

Talvi taittuu kevättä kohti, aurinko lämmittää ihanasti ja tuo energiaa. Muutama hiihtoretki on tullut tehtyä Oulujärvellä saaresta toiseen. On ollut mukavaa kaivaa repusta eväät ja istua auringossa. 

Pari viikkoa sitten sukset kulkivat kohti saarta, missä puita oli merkattu avohakkuuta varten. Aika raastavaa oli katsoa ehkä viimeisen kerran niitä vanhoja kuusia, joiden ympäri ei edes kädet ylettyneet. Monet tuulet ja tuiskut ne ovat nähneet ja jos osaisivat kertoa, niin tarinat veisivät mennessään kertoen Eino Leinon postireissuista tai Kiveksen rosvoista, ainoista järvirosvoista koko Suomessa. Eivätpä merkinneet mitään luontoarvot tai kulttuurihistoria, puut vaan nurin ja metsäyhtiön rekkaan.

Tuosta aiheesta on olemassa kirja, Metsänhoidollisia toimenpiteitä, jonka ovat kirjoittaneet Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo. Se täytyisi ihan ehdottomasti saada hankittua, vaikuttaa niin mielenkiintoiselta kuvateokselta. Kopioin kansikuvan oheen, se ei ole siis minun omia kuvia, mutta jos tällä kertaa tarkoitus pyhittää keinot ja saan jonkun muunkin innostumaan kirjasta :)

Kirjaa saa esimerkiksi osoitteesta Puidenkansa.net. Sieltä löytyy tarkempi esittely ja myös toinen kiinnostava kirja nimeltään Puiden kansa.

 Tärkeä aihe, toivottavasti saa ajattelemaan asiaa.

Mukavaa maaliskuun loppua!

Jos metsään haluat mennä nyt...

Eilen iltahämärässä kävelimme mieheni ja koiramme kanssa suolla. Suopursut tuoksui vieläkin voimakkaasti vaikka on ollut pakkasöitä. Voimistuukohan niiden tuoksu entisestään kylmällä? Karpaloita oli mättäillä, olisi pitänyt ottaa joku astia mukaan johon kerätä niitä.

Toivoin, että näkisimme hirviä, muttei niitä näkynyt, vain yhdet tuoreet jäljet. Mietin, että jos karhu tulisi jostain mättään takaa vihaisena, niin mitä tekisin. Kädessä vain koiran harja, ei sillä oikein paljon voisi itseään puolustaa. Hämärässä silmät näkevät kummallisia asioita ja mielikuvitus tekee tepposiaan, nimittäin mietiskellessäni karhun kohtaamista katsoin katkennutta, paksuhkoa puun runkoa ja näin siinä takajaloillaan seisovan nallen. Siinä se katsoi meitä ihan selvästi... Ainakin siihen asti, kun tulimme lähemmäs ja huomasin sen olevan pelkkä koivun runko. Tällä kertaa ei karhua näkynyt, vaikka niitä on ollut lähistöllä.

Alla olevassa kuvassa on aivan aito karhun tassun painauma.